29. tammikuuta 2013

Fimoilua

Fimo-massasta tehtyjä riipuksia. Väriskaalasta löytyy varmasti jokaisen suosikki. Laitoin riipukset puuvillanyöriin, jossa on liukusolmu, joten koru on helppo säätää omaan kaulaan sopivaksi.
Tässä on vain muutama riipus, loput näkyvät klikkaamalla tästä tai kaulakorut sivun alta.

Tässä kuvassa koru näkyy kokonaan, mutta seuraavat
 on tsuumattu siten, että vain fimo-riipukset näkyvät.


















28. tammikuuta 2013

Syntymäpäivälahja 9-vuotiaalle tytölle

Pari viikkoa sitten olimme viettämässä siskon tyttöjen syntymäpäiväjuhlia ja sieltä poiki lisää tilaustöitä. Tällä kertaa lahjan saaja on siskoni 9 vuotta täyttävä kummityttö.

Kaulakorussa valkoista ja violettia helmiäistä, strassirondelleja, 
violetteja lasibiconeja ja riipuksena violetti /hopea pallo.
 Rannekorussa lisäksi balimetalli perhonen. 

25. tammikuuta 2013

Kieputtelua ja pujottelua

Viime keväänä Lontoon reissulla ihastuin erään koruntekijän taidenäytöksiin pienessä käsityöläisliikkeessä. Ihastus oli sen verran voimakas, että oli pakko ostaa omaa silmää miellyttävät korvikset ja riipus. Ostin ne ihan jo sen takia, että sain mallin niistä omiin töihin, kun en ihan luota omaan muistiin ja luovuuteen.

Alkuperäiset korut olivat pronssin värisiä, mutta en löytänyt sopivaa pronssin väristä materiaalia, joten tein korut hopeoidusta langasta. Sitten vain lankojen kimppuun ja kieputtelemaan. Vaikeinta oli saada kolme saman muotoista kuviota. Helmien pujottelu ohuemmalla langalla olikin sitten paljon helpompaa. Mielestäni näistä tuli ihan hauskoja ja omaperäisiä. Valitettavasti kuvat ovat hieman epätarkkoja, eivätkä kieputukset näy kunnolla. Tässä kuitenkin muutama kuva aikaansannoksista:

Raikkaan sinisen sävyiset helmet.
Riipuksessa musta organza nauha ja hopeoitu rapulukko. 

Kauniin vihreän sävyiset helmet.
Riipuksessa ohut nahkanyöri ja hopeoitu rapulukko.

Oma lempparini, violetin ja viinipunaisen sävyinen.
Riipuksessa ohut nahkanyöri ja hopeoitu rapulukko.

Lopuksi vielä kuva alkuperäisistä koruista, jotka toimivat inspiraationa ja mallina.
 Näistähän voi muotoilla vaikka minkämuotoisia mielikuvitusta käyttäen.




11. tammikuuta 2013

Lasten koruja syntymäpäivälahjaksi ja rannekoruja

Lapset olivat pari päivää hoidossa, joten minulla oli aikaa keskittyä koruiluun. Sain muutaman tilaustyön tehtyä ja pari muutakin, kun oikein innostuin. Tässä muutamia näytteitä aikaansaannoksista:

Menemme viikonloppuna siskon tyttöjen syntymäpäiväjuhliin. Vanhempi täyttää 6 vuotta ja nuorempi 3 vuotta. Olen luvannut tehdä heille synttärilahjaksi omat korut ja tällaiset niistä sitten tuli...

            
                                 Violettia ja......                                     vaaleanpunaista

En ole vielä päättänyt kumman annan kummalle. Täytynee kysyä tyttöjen äidiltä mielipidettä.  

Kun oma tyttöni näki korut, hän sanoi myös haluavansa samanlaisen. Täytyy siis laittaa pian korutehdas jälleen pystyyn, jotta ehdin tehdä hänellekin korun ennen juhlia.


Rannekoruja

Kiinasta ja Puolasta tilaamani helmet ja korutarvikkeet ovat jo tovin odottaneet laatikoissa tekijäänsä. Niistä syntyi tällainen setti rannekoruja. Helmiäistä ja kauniisti kimaltelevia fasettihiottuja rondelleja...bling blingiä.

Siniharmaa sävyinen rannekoru antiikkihopean värisellä lukolla ja kukkariipuksella.

Violettisävyinen rannekoru hopeoidulla salpalukolla ja sydänriipuksella. 
Riipuksessa teksi: Made with Love
Pahoittelen kuvan huonoa laatua.

Vaaleasävyinen rannekoru savunharmailla/rusehtavilla fasettirondelleilla,
antiikkihopeanvärisellä kukka salpalukolla ja sydänriipuksella. 
Riipuksessa teksi: Made with Love


Vaaleasävyinen rannekoru sinivihreillä fasettirondelleilla,
 antiikkihopeanvärisellä kukka salpalukolla ja sydänriipuksella. 
Riipuksessa teksi: Made with Love




8. tammikuuta 2013

Viime vuoden korvakoru saldoa

Ajattelin laittaa tähän väliin hieman viime vuoden aikaansaannoksia. Suurin osa näistä odottelee vielä uutta omistajaansa, joten jos pidit jostain ja haluat omaksesi, niin ota yhteyttä. Aloitetaan vaikka lamppuhelmi korvakoruista...

Mustaa ja pronssin kimallusta.

Vedensinistä ja kullan kimallusta.

Helmiäisvalkoista, hopeaa ja vedensinistä.

Hopeaa ja violettia (ametistin sävy).

Mustaa ja fuksianpunaista.

Mustaa ja farkunsinistä.

Mustaa ja oliivinvihreää.

Mustaa ja sähkönsinistä.

Mustaa ja pronssinruskeaa.

Mustaa ja vedensinistä.

Mustaa ja myrkynvihreää.

Vihreää

Siniharmaata

Violettia

Näitä löytyy lisäksi vanha roosa ja fuksianpunainen, mutta lisään niistä kuvat myöhemmin.

Mukaan mahtuu vielä yksi hieman erilainen lamppuhelmi ruskean ja vihreän sävyissä.



Seuraavaksi korvakoruja lasihelmistä ja Swarovskin kristallista


Fuksian värisiä lasihippuja ja kauniisti kimalteleva Swarovskin kristalli.



Samoja kuin edellisessä, mutta lyhyempi versio.

Turkoosinsinisiä lasihippuja ja särmikkäästi hiottu lasibicone.

Turkooseja ja cappuchinon värisiä helmiäisiä sekä kirkkaita ja turkooseja särmikkäitä lasibiconeja.

Valkoisia ja marjapuuron punaisia helmiäisiä sekä kirkkaita ja ametistin värisiä särmikkäitä lasibiconeja.

Luonnonvalkoiset Swarovskin helmiäislasihelmet istutettuna hopeoituun filigraanitorniin.

Samanlaiset kuin edellä, mutta helmenä valkoinen tavallinen helmiäislasihelmi.

Kirkkaita siemenhelmiä hopeasisuksella, kirkkaat särmikkäät lasibiconet 
ja välihelminä hopeoidut pienet helmet.

Turkooseja siemenhelmiä hopeasisuksella ja kirkkaat särmikkäät lasibiconet.

Vihreitä siemenhelmiä ja kirkkaat särmikkäät lasibiconet.

 Violettia ja valkoista helmiäistä.


Isot vihreät helmiäiset hopeoiduilla helmihatuilla.

Turkoosit helmiäiset hopeoidulla helmihatulla.

Vaaleanpunaiset värjätyt lasihelmet.

Violettia ja kirkasta särmikkääksi hiottua lasibiconea.

Hopeoidut renkaat ametistin violetilla fasettihiotulla lasihelmellä.

Simpukankuori ja makeanvedenhelmiä

Valkeat simpukankuori renkaat cappuchinon värisillä helmiäisillä.

Samanlaiset kuin edellä punaislla helmiäisillä.

Violetit simpukankuori lantit hopeoiduilla välihelmillä.

Valkoiset ja vaaleanpunaiset mv helmet antiikkihopeanvärisillä välihelmi kukkasilla.

Ametistin väriset simpukankuorihelmet antiikkihopean värisillä helmihatuilla ja valkoiset mv helmet.


Muut materiaalit

Kookoksenkuori risti korvikset.

 Turkoosin kirjavat Fimo spiraali korvikset.




 Kirjavat Fimo spiraali korvikset.


Mustavalkoiset Fimo spiraali korvikset.

 Savi kukka korvikset.

Mustat sulka korvikset.

Tästä materiaalista en ole aivan varma, mutta jotain luonnonkiveä kuitenkin on, 
kauniin ruskean sävyiset ovaalit.